Tiedettä on aina käytetty huomattavana apuna terveydenhuollossa. Viime vuosina tiede on ollut suureksi avuksi koronakriisin, eli Covid-19-pandemian hoidossa. Tieteen apua tarvitaan säännöllisesti niin kotimaassa kuin muuallakin maailmassa erilaisten sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.
Kesäisin helle asettaa rajoituksia muun muassa seniori-ikäisille ja esimerkiksi sydänsairaille henkilöille ikään katsomatta. Terveydenhuollon yksiköissä käytetään säännöllisesti laadukasta koneellista jäähdytystä, jonka lisäksi uusia rakennettavia kiinteistöjä varten laaditaan helteet huomioivat rakentamismääräykset. Myös monissa yksittäisissä sairauksissa ja niiden ennaltaehkäisyssä käytetään säännöllisesti terveydenhuollon apua.
Onko kotisi peili-/lääkekaappi kunnossa?
Erilaisten sairauksien ilmaantuessa on hyvä hankkia kotiin apuvälineitä sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon. Yksi aivan verraton apu kodissa on perinteinen peilikaappi. Perinteisesti peilikaappi on paikka, jossa säilytetään hygienia- ja ihonhoitotuotteita, mutta yhä useammin se palvelee myös koko perheen lääkekaappina, mikäli se ei sijaitse kosteassa tilassa. Peruslääkekaapista voisi löytyä ainakin laastareita, sidetarpeita, kurkkupastilleja, desinfiointiainetta, silmätippoja sekä korva- ja nuhatippoja. Ja tietenkin huulirasvaa sekä apteekin perusvoiteita.
Tiesitkö, että hyvin varustettu ja edullinen peilikaappi löytyy vaivattomasti netistä. Peilikaappi voi palvella eteisessä, wc-tiloissa tai kodinhoitohuoneessa. Se voi olla valkoinen, musta tai värillinen, valoilla varustettu tai vaikkapa tyylikkäästä tammesta valmistettu. Malleja ja värejä jokaiseen makuun on tarjolla rorfokus.fi-verkkokaupassa. Perinteisesti peilikaappi palvelee myös ulkonäköasioissa, kuten ehostaessa, hiuksia kammatessa tai partaa ajaessa, mutta se on myös oiva apu sairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Tällä hetkellä monille peilikaappi on yhä ainut oikea paikka säilyttää Covid-19-maskeja ja käsidesipulloa. Tilaa sinäkin itsellesi tyylikäs peilikaappi, joka kuuluu joka kodin sisustukseen vuoden jokaisena päivänä!
Minkälaista apua tiede tarjoaa terveydenhuollon käyttöön?
Monet tunnetut yliopistot tarjoavat säännöllisesti apuaan erilaisten tutkimusten muodossa ja apuvälineiden lainauksessa. Yliopistojen tiedekunnat tarjoavat testausapua ja lainaavat sekä tiloja, henkilökuntaa että laitteistoa. Nykyään terveydenhuollon asiantuntijatieto on yleisesti hyvin kysyttyä pääomaa.
Otetaan esimerkkinä edellä mainittu Covid-19-pandemia. Virustestaukseen liittyy paljon erilaisia yksittäisiä toimenpiteitä, kuten testaukseen liittyvän kapasiteetin säännöllinen kasvattaminen ja toimivaan lääkekehitykseen sekä vasta-aineiden muodostumisen selvittämiseen panostaminen. Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on tarjonnut terveydenhuollolle säännöllistä apua ja neuvontaa koronaviruspandemian aikana.
Kaikki ovat mukana tärkeässä työssä
Käytännössä yliopistossa työskentelevät terveydenhuollon ammattilaiset ovat voineet ilmoittautua vapaaehtoisina tutkimusprojekteihin mukaan. Helsingin yliopistossa pelkästään lääketieteellinen tiedekunta ei ole ollut mukana Covid-19-tutkimukseen liittyvässä projektissa; myös eläinlääketieteellinen tiedekunta sekä parasitologian että patologian diagnostiset palvelut ovat toimineet aktiivisessa yhteistyössä ruokaviraston kanssa. Helsingin yliopiston Yliopistollinen eläinsairaala on tarjonnut pandemian hoitoon tehohoitolaitteita, joita käytetään myös yleisesti ihmisten hoidossa. Maa- ja metsätieteellinen tiedekunta puolestaan kartoittaa sopivaa laitteistoa ja henkilöstöä, jolla on terveydenhuollon koulutus.
Mahdollisimman monet yliopiston palveluksessa olevat henkilöt haluavat olla mukana. Farmasian tiedekunnassa opiskelevat jatkavat Covid-19-viruksen tiimoilta apteekkityöharjoitteluopintojaan. Kyseinen tiedekunta on auttanut myös käytännön asioissa toimittamalla puhdistettua vettä vanhushuoltoon käsidesin valmistusprosessia varten. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on myös mukana tärkeän panoksen antamisessa. Kyseisen tiedekunnan fysiikan osasto tekee Covid-19-virukseen läheisesti liittyviä erityyppisiä materiaalitutkimuksia, esimerkiksi rakennetutkimuksia mikrotomografiaa hyödyntäen ja laadukkaiden 3D-tulostimien suodatinmateriaalia karakterisoiden.
Apu ei ole pelkästään lääketieteellistä
Mukana on runsaasti eri aloilla työskenteleviä asiantuntijoita, jolloin yliopisto tarjoaa apuaan myös eduskunnalle ja viranomaisille antamalla aiheeseen liittyviä lausuntoja. Kasvatustieteellinen ja valtiotieteellinen tiedekunta tutkijoineen järjestää kaikille avoimia koronavirukseen liittyviä luentoja ja etänä verkossa tapahtuvia luentokokonaisuuksia. Covid-19-virus vaikuttaa yhteiskuntaan myös taloutta heikentävästi, joten yliopiston asiantuntijat haluavat kiinnittää myös tähän kyseiseen seikkaan huomiota.
Koronaviruspandemian tutkinnassa on menestyksekkäästi käytetty apuna myös hajukoiria, jotka tunnistavat pandemiaa sairastavan henkilön ihon pyyhkäisynäytteiden perusteella. Hajukoirista on ollut todella paljon apua, sillä positiiviset koronanäytteet on tunnistettu oikeaksi aina 92-prosenttisesti. Tutkimuksessa yksikään koira, koiraohjaaja tai tutkija ei tiedä, mitkä näytteet Covid-19-virukseen liittyen ovat negatiivisia ja mitkä positiivisia. Koirat ovat työskennelleet Covid-19-viruksen tiimoilta satamissa ja lentokentillä. Kolme vaihetta sisältävä tutkimus on julkaistu kokonaisuudessaan BMJ Global Health -tiedelehdessä.