Monista kodeista löytyy akvaario. Vaikka akvaarion kalat ovat luonnollisesti hieman helppohoitoisempia kuin vaikkapa kissa tai koira, tulee akvaarion huollossa ottaa huomioon muutamia tärkeitä seikkoja, joista yksi tärkeimmistä on luonnollisesti akvaarion puhtaus. Akvaarion puhdistaminen ja puhtaana pitäminen edistävät ennen kaikkea siellä elävien kalojen hyvinvointia, mutta akvaarion puhtaus on myös tärkeä terveyskysymys kodissa asuvien muiden lemmikkien ja ihmisten tapauksessa, sillä likainen akvaario voi pahimmassa tapauksessa huonontaa kodin sisäilmaa sekä tuoda terveysriskejä akvaariota käsittelevälle perheenjäsenelle.

Akvaarion puhdistaminen

Akvaarion puhtaana pitäminen ei onneksi ole rakettitiedettä, mutta sen puhdistuksessa ja puhtauden ylläpitämisessä on tärkeää noudattaa muutamia ohjeita. Akvaarion puhdistuksessa ja puhtaana pitämisessä ei kannata koskaan luistaa, sillä pahimmassa tapauksessa oma laiskuus voi olla kaloille kohtalokasta – onkin hyvä pitää mielessä, että kalatkin ovat eläviä eläimiä ja mikäli haluat ottaa vastuun niiden huolehtimisesta, se kannattaa tehdä oppikirjan mukaan!

Löydät kaikki tarvittavat välineet ja tarvikkeet akvaarion asentamiseen ja puhtaana pitoon Zoo.fi-verkkokaupasta. Sen lisäksi, että voit tilata itse akvaariot suoraan verkkokaupasta, voit lisätä tilaukseen myös kaikki tarvittavat puhdistusvälineet akvaarion ensimmäistä ja tärkeintä puhdistusta varten. Lisäksi löydät verkkokaupasta laajan valikoiman akvaarion valaistukseen, sisustukseen, lämmönsäätelyyn ja suodatukseen tarvittavia välineitä. Jotta sinulla olisi kaikki tarvittavat välineet heti käytössäsi, voit lisätä samaan tilaukseen vielä akvaarion hoitoon tarvittavat välineet, kuten haavit, levämagneetit ja -kaapimet, ruokinta-automaatit, vedenlaadun mittauslaitteet ja akvaarion soveltuvat puhdistusaineet. Kun tilaat yli 50 eurolla, saat tilauksellesi myös ilmaisen toimituksen!

Vinkkejä akvaarion oikeaoppiseen puhdistamiseen

Aivan ensimmäisenä akvaariot tulee sijoittaa niille oikeaan paikkaan – suojassa suoralta auringonvalolta ja sellaiseen paikkaan, jossa lämpötilan vaihtelut olisivat mahdollisimman pieniä. Vältä siis akvaarion sijoittamista esimerkiksi ikkunan tai ulko-oven läheisyyteen.

Kaiken A ja O akvaarion puhdistamisessa on käyttää pelkästään puhdasta vettä. Luonnollisesti pesuaineet ja muut puhdistusaineet ovat kaloille vaarallisia ja jopa kohtalokkaita. Voit halutessasi käyttää puhdistamisessa myös etikkaa, mutta varmista, että kaikki jäämät puhdistetaan huolellisesti pois ennen akvaarion asentamista, jotta veden pH-tasapaino ei vaarannu.

Ennen kuin lisäät hiekan akvaarioon, hiekka tulee puhdistaa. Tämä vaihe on tärkeä, sillä uuden hiekan mukana veteen voi kulkeutua hiukkasia ja bakteereja, jotka voivat vaarantaa kalojen terveyden. Hiekka tulee pestä kädenlämpöisellä vedellä. Jotta hiekka tulee varmasti puhtaaksi, se kannattaa jakaa pienempiin osiin. Hiekkaa tulee huuhdella niin pitkään, että vesi on kirkasta – tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että voit joutua huuhtelemaan hiekan jopa yli 10 kertaa ennen kuin se on puhdasta. Puhdista hiekka kuitenkin niin huolellisesti kuin mahdollista, sillä se tulee onneksi tehdä vain kerran!

Kun lasket veden akvaarion, käytä ensimmäisellä kerralla normaalia hieman viileämpää vettä. Tarkista, että vesi on kirkasta. Jos vesi ei ole kirkasta, vaihda vesi. Sähkölaitteiden, ravinteiden ja kasvien asentamisen jälkeen voit lisätä veteen tarvittavat vedenkäsittelyaineet. Tämän jälkeen veden kirkastumista ja lämpötilan tasaantumista tulee odottaa muutaman päivän ajan, eli kaloja ei saa lisätä veteen heti. Suositeltavaa on, että odotat vähintään viikon ajan akvaarion asentamisesta ja puhdistamisesta, ennen kuin lisäät kalat veteen.

Akvaarion puhtaana pitämiseksi vedestä kannattaa ottaa vesinäytteitä säännöllisin väliajoin. Vesinäytteitä analysoivat esimerkiksi paikkakuntasi akvaariokeskukset ja eläinlääkärit. Vesinäyte kannattaa tehdä aina, kun lisäät akvaarioon uusia kaloja tai kasveja. Kun akvaariossa on kaloja, myös vesi tulisi vaihtaa viikoittain. Akvaarion koko vettä ei kuitenkaan tarvitse vaihtaa – riittää, että vaihdat viikoittain noin kolmasosan akvaarion vedestä. Näin varmistat, että kalasi pysyvät tyytyväisinä ja hyvinvoivina!