Vaikka ihmiskunnan tuhoa on yritetty ennustaa todennäköisesti siitä lähtien, kun ihmiskunta on ollut olemassa, on nykyään täysin uusia uhkia näkyvillä. Perinteiset ilmastonmuutokset, sodat ja planeetan tuhoavat meteoroidit ovat vieläkin puheenaiheena, mutta sen lisäksi on muutama terveydenhuollon ja teknologian kehitykseen perustuva uusi uhkakuva.

  • Biologiset aseet

Synteettinen biologia luo jatkuvasti uutta kehitystä ja jossain vaiheessa tullaan todennäköisesti luomaan superbakteereita, jotka pystyvät sekä parantamaan tauteja, että sitomaan ilmastosta saasteita. Tieteen kehittyessä yhä enemmän molekyyli tasolle, pystytään ymmärtämään mekanismien toimintaa paremmin, mutta samalla voidaan luoda myös uusia uhkia. Näiden superbakteereiden päästessä ilmakehään vahingossa, voi edessä olla suuria pandemioita ja toisaalta niitä voidaan käyttää myös biologisina aseina.

  • Tekoäly ja robotit

Tekoäly on jatkuvasti kehityksen alla, monesta hyvästä syystä. Sama koskee myös keinotekoisten raajojen luomista esimerkiksi nanoteknologian avulla. Kuitenkin kun nämä kaksi yhdistetään, voidaan saada aikaan tuhoisia lopputuloksia. Itsenäisesti toimivat aseet, hakkeroidut raajat ja muut lähinnä hulluimpiin tulevaisuuden ennustuksiin aikaisemmin kuuluneet ideat voivat olla todennäköinen tapahtuma, ei niin kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.

Nämä ovat vain kaksi uusista uhista, joita teknologian kehitys voi tuoda tullessaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ennustettavia haasteita voidaan estää ja rajoittaa!